sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Huonoa käytöstä

Suomessa on paljon juntteja, joilla ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Sellaisten tyyppien takia olen harkinnut autiolle saarelle muuttamista. Sellaisten takia kuljen julkisilla liikennevälineillä mahdollisimman harvoin.

Kännykkäterroristien takia kannattaa välttää joukkoliikennettä. Pää hajoaa, kun joutuu aamulla väsyneenä ja mahdollisesti jo valmiiksi vihaisena kuuntelemaan piipityksiä ja soittoäänirenkutuksia sekä informatiivisia ja mielenkiintoisia repliikkejä, kuten “Missä sä oot? No mä oon täällä bussissa numero se ja se sillä ja sillä kadulla.” Mitä väliä sillä on, missä joku on ja miksi se ketään kiinnostaisi? Ainoastaan siinä tapauksessa, että jotakuta odotetaan tiettyyn paikkaan, johon hän ei vielä ole ilmestynyt, on ymmärrettävää ja hyväksyttävää udella olinpaikkaa tai tyrkyttää kyseistä tietoa. Ihmisten pitäisi keskittyä olennaisiin asioihin eikä jauhaa paskaa. Lisäksi pitäisi ottaa toiset huomioon eikä levittää turhaa äänisaastetta.

Ikäväksi äänisaasteeksi voidaan myös laskea naisen sukupuolielimen rahvaanomaisen nimityksen jatkuva hokeminen ilman erityistä syytä. Se on pelkästään tylsää eikä takuulla ole järkyttänyt ketään sitten 70-luvun.

Jos konsertissa ei osaa käyttäytyä, kannattaa jäädä kotiin. Joka kerta Finlandia-talossa on vähintään yksi kännykkäterroristi, joka ei ole älynnyt laittaa puhelintaan äänettömälle. Siellä on aina myös pulisijoita sekä arvostelukyvyttömiä ihmisiä, jotka ovat tuoneet konserttiin pikkulapsia. Lapset eivät ymmärrä klassista musiikkia eivätkä jaksa istua hiljaa salissa. Siispä heitä ei pidä ottaa mukaan sinne muita häiritsemään. Lastenkonsertit ovat erikseen, menkööt niihin. Ja kuunnelkoot levyjä kotona tai katsokoot televisiosta ja opetelkoot ensin käytöstapoja olohuoneessaan.

Alkeellisiin käytöstapoihin kuuluu myös ilmoittaa vierustoverille, että aikoo jäädä pois, ja pyytää tätä ystävällisesti mahdollistamaan sen. Suurin osa suomalaisista vain istuu umpimielisen näkölisinä ikkunapaikalla ja alkaa näprätä laukkua ja liikehtiä levottomasti. Tällaisessa tilanteessa olen kuin ei mitään. Jos ei tuppisuu saa sanottua, että haluaa jäädä pois, saa minun puolestani jäädä ajelemaan muutaman pysäkinvälin ylimääräistä. Se on tuollaisille ihan oikein.

Mikähän siinä on, että oven avaaminen toiselle on nykyään niin vaikeaa? Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa, että mies änkeää naisen edestä sisään tavarataloon ja antaa oven pamahtaa kiinni nenän edestä? Pelkääkö suomalainen nykymies saavansa syytteen sukupuolisesta ahdistelusta, jos avaa naiselle oven? Siltä ainakin vaikuttaa.
Miksi monet, varsinkin nuoret, räkivät kadulle jatkuvasti? Jos se johtuu pahasta mausta suussa, kannattaisi hakeutua hammaslääkärille mahdollisimman pian. Vai onko se nuorten mielestä hienon näköistä? Inhottavaa se on ja käsittämätöntä.

Suomessa tupakoitsijat heittelevät tumppejaan minne sattuu, mikä on tietysti erittäin rumaa. Japanissa on yleistä kantaa mukanaan taskukokoista kannellista tuhkakuppia, johon tumpit laitetaan, ellei lähettyvillä ole siihen tarkoitettua astiaa. Siitä soisi täälläkin otettavan oppia.

Tumppejakin ällöttävämpää on koiranpaska kadulla. Kun näette koiranomistajan, joka ei kerää lemmikkinsä torttua, moittikaa häntä ankarasti. Jos tarpeeksi moni menettelisi näin, koiranulkoiluttajat eivät enää kehtaisi jättää paskoja kadulle. Poliisi voisi ottaa asiakseen sakottaa paskojia oikein urakalla. Tosin se taitaa olla liikaa vaadittu, antavathan poliisit hevostensa paskoa Taka-Töölössä harva se päivä. Ulkomailla olen nähnyt käytettävän hevosen hännän alle kiinnitettäviä pusseja, joihin pökäleet siististi putoavat. Mutta ei tietenkään Suomessa, tämähän on junttimaa ja takapajula.

Kadulle kuseskelevat ihmiset (yleensä miehet) ovat kaikkein junteimpia. On se saatanan kumma, ettei aikuinen mies pysty sen vertaa pidättelemään, että voisi mennä esim. ravintolan vessaan. Olenkin ehdottanut taloyhtiömme hallituksen kokouksessa, että sähköistäisimme talon ulkoseinän. Johan loppuisi kuseskelu.

Lenita Airisto totesi jo kauan sitten, että suomalaiset pukeutuvat huonosti. Se on valitettavasti totta vielä nykyään. Urheiluvaatteet kuuluvat vain ja ainoastaan urheiluharrastusten pariin. Lippalakit ja pipot ovat typerän näköisiä päähineitä, jotka pitäisi lailla kieltää. Lantiohousut ja napapaidat menivät onneksi jo muodista, mutta silti suomalaiset junttipimut käyttävät niitä vielä. Järkyttävintä on, kun keski-ikäinen ämmä pukeutuu H&M:stä ostettuihin teinitamineisiin ja luulee olevansa nuorekas ja trendikäs. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei koskaan osta mitään mistään ruotsalaisesta halpaketjukaupasta. Risuparrat, viikset ja pulisongit eivät sovi kenellekään ja ovat lisäksi epähygieniset. Parrassa pesii usein sieni-infektio - tosi miehekästä, vai mitä? Hiphopparit ovat typeriä ihmisiä ja näyttävätkin siltä.

Kulttuuritilaisuuksiin ja juhliin pitää pukeutua juhlavasti. Joka ei sitä vaivaudu tekemään on epäkohtelias junttipuntti, jonka sietäisi jäädä kotiin häpeämään. On sanomattakin selvää, ettei yleisellä paikalla pidä esiintyä likaisissa vaatteissa ja tukka rasvaisena. Huonoimmin pukeutuvat vasemmistolaiset ja viherpiipertäjät - ihan niin kuin tyylikäs pukeutuminen ja esteettinen ulkoasu vaarantaisivat älyllisen uskottavuuden ja leimaisivat ihmisen automaattisesti pinnalliseksi.

Kerrostalo on siitä ikävä asumismuoto, että siellä on naapureita. Oma taloyhtiöni on kylläkin poikkeuksellinen, koska siellä naapurit tervehtivät toisiaan rapussa ja jäävät hississä odottamaan, että toinen ehtii mukaan. Näin pitää tietysti ollakin, mutta valitettavan monessa talossa asuu tuppisuujuntteja, jotka luikkivat rapussa katse seiniä pälyillen, ettei vain tarvitsisi sanoa kenellekään päivää. Junttinaapurit eivät osaa ottaa huomioon muita vaan pitävät äänekkäitä kemuja ja heittelevät tumppeja ulko-oven eteen. Jos joku kehtaa tulla huomauttamaan meluamisesta, saa vastaukseksi haistattelua ja anonyymeja haukkumakirjeitä.