Arvotyhjiö kumisee onttouttaan

Nykyisin länsimaissa vallitseva poliittis-ideologisen korrektiuden vaatimus, ettei ketään vain loukata, on johtanut siihen, että yritetään tarjota jokaiselle jotakin mutta oikeasti ei tarjota kenellekään mitään.

Yhteiskunnassamme vallitsee arvotyhjiö ja suuri henkinen ahdinko. Tämä näkyy epätoivoisina tekoina, kuten satunnaisiin uhreihin kohdistuvana silmittömänä väkivaltana, lasten ja nuorten pahoinvointina, masennuksena ja toivottomuutena. Suomalaiset napsivat psyykenlääkkeitä, turruttavat itsensä päihteillä, tappelevat kännissä ja tekevät itsemurhia.

Koskaan aikaisemmin Suomen lapsilla ja nuorilla ei ole ollut niin paljon ruokaa, niin paljon tavaroita ja niin paljon vapaa-aikaa kuin nykyään. Silti lapsilla on paha olo, psyykkisiä oireita ja häiriökäyttäytymistä. Monista vanhemmista ei ole kasvattamaan, he tarjoavat vain lisää krääsää ja rahalla ostettavia virikkeitä.

Ihmisten omaksuma henkinen avuttomuus on johtanut siihen, että psykolöpinää meillä riittää. Heti kun jotain ikävää tapahtuu, kutsutaan koolle psykologit ja kriisiryhmät. Ihmiset eivät selviä enää tavanomaisistakaan ikävyyksistä, kuten läheisen kuolemasta, koska eivät ole oppineet pohtimaan ja keskustelemaan, vaan vakavammat kysymykset vaativat muka psykologien ja lääkäreiden asiantuntemusta. Eräs lääkäri kirjoittikin Hesarin mielipidepalstalla toissapäivänä, että suru ei ole sairaus.

Mihinkäs pappi unohtui? Ennen vanhaan kirkosta löytyi apu moneen ongelmaan, ja näin on nykyäänkin joissakin maissa. Mutta meillä uskonnosta on tullut tabu, sitä ei siedetä enää ollenkaan. Ylipäätään moraalikysymyksistä ei osata, jakseta eikä viitsitä keskustella, vaan kaikkialla lötistään jonninjoutavia. Uskonnosta ei sovi puhua, koska se voi muka loukata ateisteja tai muihin uskontokuntiin kuuluvia. Varsinkin muslimien mahdollisesta loukkaamisesta ollaan erityisen huolissaan. Suomen muslimit, etenkin maahanmuuttajat, itse ovat kyllä pitäneet varsin matalaa profiilia, eniten asiasta meuhkaavat suomalaiset vasemmistovihreät.

Uskontokielteisyyden taustalla on 60-luvulla alkanut vasemmistolainen aatevirtaus, joka otti heti tähtäimeensä kodin, uskonnon ja isänmaan. Lottia ja veteraaneja piti halveksia ja feminismin ja muiden suosittujen ismien nimissä vaadittiin järjettömiäkin asioita.

Meillä ei pystytä keskustelemaan itse uskonnosta asiallisesti vaan keskustelu pyörii toissijaisissa asioissa, kuten naisten pukeutumisessa. Onneksi Suomessa ei ole menty yhtä pitkälle kuin Ruotsissa, jossa Suvivirsi ja kansallislaulu ovat pannassa, koska pelätään maahanmuuttajien loukkaantuvan. Ranskassa taas on kielletty kouluissa kaikki uskonnolliset symbolit. Kuuluukohan niihin myös muinaisen Egyptin hieroglyfit, Torin vasara ja pentagrammi? Uusin tapaus on Italiassa asuva suomalainen, joka iloitsee saatuansa oikein EU:n siunauksen (sic) vaatimukselleen poistaa krusifiksit Italian kouluista. Naurettavaa touhua, joka on täysin verrattavissa siihen, että Laku-Pekka ja Neekerin suukot kiellettiin muka rasistisina.

Nyt kun Suomen nuoret voivat entistä huonommin, olisi syytä laittaa jokaiseen luokkahuoneeseen krusifiksi, Buddha-patsas tai muu sopiva esine ja ruveta keskustelemaan suurista kysymyksistä. Uskonnonvapauden nimissä ehdotan, että joka luokassa olisi eri uskonnon symboli, niin kukaan ei vetäise hernettä nenäänsä.

Pohjimmiltaan jokaisessa uskonnossa on kyse samasta asiasta: että pohditaan, mistä olemme tulleet ja mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, että pohditaan, mikä on oikein ja mikä väärin ja miten pitäisi elää, ja että on olemassa jotain pyhää – Jumala, jumalia, kaikkialla läsnä oleva jumaluus. Tästähän ekumeniassakin on kysymys: että etsitään yhteisiä linjoja ja eletään erilaisista näkemyksistä huolimatta sovussa, sen sijaan että tapellaan siitä, kuka on oikeassa. Nykyinen paavikin on ekumeenisesti suuntautunut, ristiretkien miekankalske on jäänyt keskiajalle.

Uskontokeskustelua haittaa suuresti myös ihmisten pinttyneet ennakkoluulot. Aktiivisesti kirkossa käyvien ajatellaan olevan tiukkapipoisia ja keskiajalle jämähtäneitä. Uskonnoista on paljon virheellisiä ja vanhentuneita käsityksiä. Siksi kouluissa tarvitaan edelleen uskonnonopetusta, jossa perehdytään eri uskontoihin ja uskonnon merkitykseen kulttuurissa sekä ennen kaikkea pohditaan uskonnon piiriin kuuluvia tärkeitä kysymyksiä. Lasta ei saa jättää yksin näiden kysymysten äärelle ja hätistää häntä pleikkarin eteen.

Ei uskoisi, että suurin osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja ilmeisesti uskoo sen opetuksiin jollakin tavoin. Miksi he eivät ole ylpeitä uskonnostaan ja rupea harjoittamaan sitä aktiivisesti? Kenties luterilainen kirkko kaikessa uudistusmielisyydessään ja trendikkyydessään ei tyydytä hengellistä kaipuuta. Ei siis ihme, että karismaattiset herätysliikkeet, new age -uskonnot ja katolinen sekä ortodoksinen kirkko ovat lisänneet suosiotaan. Näiden parissa harjoitetaan uskontoa aktiivisesti esim. käymällä messussa ja keskustelemalla papin kanssa. Siitä saa paitsi henkistä voimaa myös vanhan ajan rehellistä yhteisöllisyyttä. Ehkä uskonnon houkuttelevuutta on omiaan lisäämään se, että se on nykyään yhtä salamyhkäistä ja vaiettua kuin seksi ennen vanhaan. Seksiähän tulee nykyään joka tuutista, halusit tai et, joten nykyään se ei ole enää yhtä jännittävää.

"Sillä hetkellä, kun luovut periaatteistasi ja arvoistasi, olet kuollut, kulttuurisi on kuollut, sivilisaatiosi on kuollut.” Oriana Fallaci

(Kirjoittaja on päässyt eroon ennakkoluuloistaan ja päättänyt liittyä katoliseen kirkkoon.)