Facebookissa on mainio ryhmä nimeltä Eniten vituttaa kaikki. Sillä on tärkeä terapeuttinen funktio meille, joita kaikki vituttaa. Mutta koska en kehtaa tukkia kyseistä sivustoa lukuisilla vitutuksen aiheillani, mainitsen muutaman niistä tässä.
Nämä asiat vituttavat minua aivan järjettömästi:
1. Koiranpaskat. On se saatanan kumma, ettei niitä paskaklönttejä saada ylös sieltä maasta. Vaikka maksatte koiraveroa, se ei oikeuta teitä jättämään paskoja ympäriinsä. Näin keväällä vanhat paskat paljastuvat lumen alta ja haisevat ja näyttävät oksettavalta. Paskojat on saatava kuriin! Jos näet jonkun jättävän koiransa paskan maahan, ota se pussiin ja ojenna asianomaiselle lausuen: Tämä unohtui. Toinen vaihtoehto on, että pussitat pökäleet, seuraat niiden jättäjää ja tunget koko paskan hänen postiluukustaan sisään.
2. Ihmiset, jotka heittävät tumppeja, purkkaa ja muita roskia kadulle. He ovat surkeaa roskaväkeä, joiden sietäisi hävetä. Kuriin saaminen tapahtuu samalla logiikalla kuin kohdassa 1.
3. String-alushousut. Hinkkaavat persreikää inhottavasti. Tosi seksikästä, joo.
4. Skeittaajat eli Wagner-possun mukaan skeidaajat. Jalkakäytävällä kävely on vaarallista, kun nämä typerän näköiset vandaalit siellä riehuvat skeittilautoineen. Lökäpöksyjuntit voisivat mennä kotiin lukemaan läksyjä tai tehdä muuta hyödyllisempää.
5. Tyypit, jotka ruuhkassa änkeävät eteen, kun yritän pitää turvaväliä ja vaihtavat sitten kaistaa viiden minuutin välein. Mihin nämä molopäät luulevat muka ehtivänsä?
6. Suomen verotus: autovero, polttoainevero, ajoneuvovero, varainsiirtovero, arvonlisävero, perintövero, lahjavero, kiinteistövero, progressiivinen tulovero... Voi vittu! Kas kun ei vielä hengitysvero tai olemassaolovero.
7. Bussit, jotka ajavat henkilöautokaistalla. Vittuako nämä meidän kaistallamme tekevät? Pysyisivät omalla kaistallaan. Kostoksi ajan aina bussikaistalla autollani.
8. Earth Hour. Viherhihhuleiden turhaa näpertelyä. Miksi toimistoissa yms. paikoissa, joissa ei ole iltaisin ja öisin ketään, yleensä on aina valot päällä? Sammuttakaa ne valot joka ilta, ja siitä voisi ollakin jotain hyötyä. Eivätpähän linnut törmäilisi lasiseiniin.
9. Ihmiset, jotka käyttävät ulkona räikeää neonkeltaista liiviä. Ne pitäisi lailla kieltää, koska ne ovat rumia ja mauttomia ja koska niiden käyttäjää voi epähuomiossa luulla poliisiksi ja pelästyä kamalasti. Perkeleen valepoliisit!
10. Kuudenkympin nopeusrajoitus vain siksi, että tien vieressä kaadetaan puita tai rakennetaan pyörätietä, tai koska 10 kilsan päässä on tietyömaa.
11. Tietyöt, jotka eivät ikinä tule valmiiksi.
12. Tiet, joiden pinnassa ammottaa jalkapallon kokoisia kuoppia. Miksei näitä korjata vaikkapa autoilijoilta verotetuilla rahoilla?
13. Peltipoliisit eli ylinopeuskamerat. Kun Lapualle oli ilmestynyt tällainen, sitä oli ensin ammuttu haulikolla ja sitten se oli vedetty traktorilla nurin. Soon oikia meininki. Kyllä lapualaaset on ennenki ottanu ohojat omiin käsihin ja saanu aikaasekski jotaan, esim. 30-luvun alussa.
14. Ihmiset, jotka eivät pese itseään. Ymmärrän jotenkin, että sata vuotta sitten ei pesty, kun ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä talossa eikä peseytyminen ollut yleisestikään tapana paitsi kerran viikossa. Mutta nykyään, kun kurjimpaankin vuokraläävään tulee lämmin vesi ja saippuaa ja deodoranttia saa joka kaupasta eurolla, en tajua ollenkaan, että jotkut haisevat paskalle ja vanhalle hielle ja heillä on rasvainen tukka ja hilseet olkapäillä. Yök.
perjantai 26. maaliskuuta 2010
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Jauhot suuhun puhelinmyyjille
Onkohan maailmassa yhtään ihmistä tai eläintä, jonka mielestä puhelinmyyjän ammatti on tarpeellinen ja hyödyllinen? Onkohan maailmassa yhtään puhelinmyyjää, joka oikeasti kokee työnsä mielekkääksi ja tärkeäksi ja on aina haaveillut puhelinmyyjän hohdokkaasta uransa?
Tässä muutama vinkki puhelinmyyjien harjoittamaan puhelinterroriin kyllästyneille.
1. Kun puhelinmyyjä kertoo tohkeissaan, että hänellä on mahtava tarjous ja kysyy, saisiko hän kertoa siitä, vastaa näin: "Kyllähän se käy, jos mä saan ensin kertoa sulle Jeesuksesta."
2. Kun puhelinmyyjä pöydällä edessään olevan valmiiksi laaditun käsikirjoituksen mukaan kysäisee, onko sinulla hetki aikaa, vastaa näin: "Onhan minulla aikaa, mutta en halua tuhlata sitä tuollaisten löpinöiden kuuntelemiseen."
3. Kun huomaat, että sinulle on soittanut puhelinmyyjä, rupea puhumaan vierasta kieltä, vaikkapa ranskaa. Jos et osaa vieraita kieliä, puhu siansaksaa. Näin tulee menetellä myös siinä tapauksessa, että puhelinmyyjä sattuisi hallitsemaan vierasta kieltäsi.
4. Kun puhelinmyyjä jälleen kerran kysäisee, onko sinulla aikaa, sanot, että mitään muutahan sinulla ei olekaan, koska olet työtön/sairaseläkkeellä/eläkkeellä ja kovin yksinäinen. Sitten rupeat juttelemaan niitä näitä, kerro vaikka sairauksista, sukulaistesi voinnista, huonekasviesi ja lemmikkiesi voinnista näin aluksi. Anna puhelinmyyjän välillä kertoa omiaan, että hän luulisi sinua sellaiseksi höynäytettäväksi höppänäksi, jollaisille moraalittomat puhelinmyyjät usein onnistuvat myymään viisikin samanlaista kirjasarjaa tai lehtitilausta. Höpise niitä näitä ja pidä hauskaa. Lopeta puhelu kuunneltuasi tarjouksen vaikkapa näihin sanoihin: " No voi harmi, minullahan on jo tuollainen kirjasarja, ostin sen kollegaltasi viime viikolla. Siinä vasta mukava juttukaveri. Mutta kiitos soitosta, oli tosi kiva rupatella, soittele toistekin."
5. Kun huomaat, että puhelinmyyjä soittaa, rupeat huutelemaan luuriin, että nyt kyllä pätkii, ei kuulu mitään, anteeksi kuinka. Eiköhän kiusankappale kohta anna periksi. Saman voi toistaa useitakin kertoja.
6. Rupea iskemään puhelinmyyjää. Kysy, onko hän sinkku, ja jos ei ole, voit tiedustella, kiinnostaisiko pikku seikkailu. Kerro, että hänellä on seksikäs ääni, joka saa sinut syttymään. Kerro olevasi alasti kotona ja haaveilevasi erinäisistä asioista. Kysy, kiinnostaisiko päiväkahviseura. Sillä ei tietenkään ole väliä, kumpaa sukupuolta olet ja kumpaa sukupuolta puhelinmyyjä on. Erityisen hauskaahan on, jos esimerkiksi homomies saa tällä keinolla kiusattua homofobista heteroäijää. Ihan ilmaista kivaa!
Jos joku keksii lisää vekkuleita torjuntakeinoja, laittakoon tänne kommenttia, kiitos.
Tässä muutama vinkki puhelinmyyjien harjoittamaan puhelinterroriin kyllästyneille.
1. Kun puhelinmyyjä kertoo tohkeissaan, että hänellä on mahtava tarjous ja kysyy, saisiko hän kertoa siitä, vastaa näin: "Kyllähän se käy, jos mä saan ensin kertoa sulle Jeesuksesta."
2. Kun puhelinmyyjä pöydällä edessään olevan valmiiksi laaditun käsikirjoituksen mukaan kysäisee, onko sinulla hetki aikaa, vastaa näin: "Onhan minulla aikaa, mutta en halua tuhlata sitä tuollaisten löpinöiden kuuntelemiseen."
3. Kun huomaat, että sinulle on soittanut puhelinmyyjä, rupea puhumaan vierasta kieltä, vaikkapa ranskaa. Jos et osaa vieraita kieliä, puhu siansaksaa. Näin tulee menetellä myös siinä tapauksessa, että puhelinmyyjä sattuisi hallitsemaan vierasta kieltäsi.
4. Kun puhelinmyyjä jälleen kerran kysäisee, onko sinulla aikaa, sanot, että mitään muutahan sinulla ei olekaan, koska olet työtön/sairaseläkkeellä/eläkkeellä ja kovin yksinäinen. Sitten rupeat juttelemaan niitä näitä, kerro vaikka sairauksista, sukulaistesi voinnista, huonekasviesi ja lemmikkiesi voinnista näin aluksi. Anna puhelinmyyjän välillä kertoa omiaan, että hän luulisi sinua sellaiseksi höynäytettäväksi höppänäksi, jollaisille moraalittomat puhelinmyyjät usein onnistuvat myymään viisikin samanlaista kirjasarjaa tai lehtitilausta. Höpise niitä näitä ja pidä hauskaa. Lopeta puhelu kuunneltuasi tarjouksen vaikkapa näihin sanoihin: " No voi harmi, minullahan on jo tuollainen kirjasarja, ostin sen kollegaltasi viime viikolla. Siinä vasta mukava juttukaveri. Mutta kiitos soitosta, oli tosi kiva rupatella, soittele toistekin."
5. Kun huomaat, että puhelinmyyjä soittaa, rupeat huutelemaan luuriin, että nyt kyllä pätkii, ei kuulu mitään, anteeksi kuinka. Eiköhän kiusankappale kohta anna periksi. Saman voi toistaa useitakin kertoja.
6. Rupea iskemään puhelinmyyjää. Kysy, onko hän sinkku, ja jos ei ole, voit tiedustella, kiinnostaisiko pikku seikkailu. Kerro, että hänellä on seksikäs ääni, joka saa sinut syttymään. Kerro olevasi alasti kotona ja haaveilevasi erinäisistä asioista. Kysy, kiinnostaisiko päiväkahviseura. Sillä ei tietenkään ole väliä, kumpaa sukupuolta olet ja kumpaa sukupuolta puhelinmyyjä on. Erityisen hauskaahan on, jos esimerkiksi homomies saa tällä keinolla kiusattua homofobista heteroäijää. Ihan ilmaista kivaa!
Jos joku keksii lisää vekkuleita torjuntakeinoja, laittakoon tänne kommenttia, kiitos.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Lottovoitto?
Takavuosina Kekkoslovakian aikoihin hoettiin joka välissä, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Silloin joku saattoi vielä uskoakin niin, koska maan tapa ei ollut kyseenalaistaa valtaapitäjiä. Nykyään voinemme olla rehellisempiä tarvitsematta pelätä, että meidät toimitetaan seuraavalla maitojunalla Siperiaan.
Miksi Suomeen syntyminen ei ole lottovoitto eikä Suomi ole maailman paras asuinpaikka?
1. Täällä on surkea ilmasto. Kesällä sataa, on pilvistä ja kylmää ja erinäiset hyönteiset pörisevät kimpussamme tavoitteenaan imeä vertamme. Syksyllä tuulee niin, että tukka lähtee päästä, ja vettä tulee kuin Esterin perseestä. Talvi on pimeä ja ahdistava, ja lunta on aina liikaa tai liian vähän. Talvella tiet suolataan, jolloin mahdollinen lumi sulaa epäesteettiseksi mössöksi, joka tärvelee niin autot kuin jalkineetkin. Keväällä kaikkialla on ällöttävää loskaa, ja mikä karmeinta, kaikki talven aikana lumen alle jäätyneet koiranpökäleet ilmestyvät näkyviin.
2. Suomessa on epäkohteliaita ja sulkeutuneita ihmisiä. Tämän väitetään usein olevan klisee, joka ei pidä paikkaansa. Vielä mitä! Eilenkin näin bussissa naisen, joka ei kehdannut/jaksanut/viitsinyt/uskaltanut pyytää kuljettajaa avaamaan keskiovea vaan mieluummin köpötteli alistuneena etuovelle. Aina kun liikkuu ihmisten ilmoilla, näkee esimerkkejä siitä, miten paljon ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa, ettei vain tarvitsisi puhua jollekulle. Jos menee kauppaan tai muuhun julkiseen tilaan, saa takuulla oven päin näköä. Niin vaikeaa on suomalaisen nykyään pitää ovea auki toiselle. Muita esimerkkejä surkeista ja olemattomista käytöstavoista ovat huono pukeutuminen, naapureiden tervehtimättömyys rappukäytävässä, roskaaminen, kännykkään kailottaminen julkisissa tiloissa sekä yleinen vaikeus ottaa muut huomioon.
3. Suomessa on järjettömän korkeat verot. Joo joo, nyt joku vasemmistolainen kiiruhtaa sanomaan, että onhan meillä ilmainen koulutus ja terveydenhoito ja mitä kaikkea. Sitä en kiistäkään, mutta kun muissakin maissa on nämä palvelut mutta silti alemmat verot. Suomen julkinen terveydenhoito on kylläkin ihan hanurista: hoitoon pääsyä saa jonottaa kohtuuttomia aikoja ja ihmisiä pallotellaan paikasta toiseen, koska täällä pykälät ovat tärkeämpiä kuin ihmiset. Jos joku tulee henkitoreissaan väärään sairaalaan, häntä ei voida hoitaa, koska hän ei ole älynnyt hankkiutua juuri oman asuinalueensa sairaalaan. Suomen julkista taloutta hoidetaan huonosti, koska suurillakaan summilla ei saada systeemiä toimimaan. Taitavatkin rahat mennä byrokratian pyörittämiseen, kenties peräti korruptioon.
4. Suomessa on kalliit hinnat ja huonot palkat. Verrattuna moneen muuhun EU-maahan näin tosiaan on. Mutta nöyrät suomalaiset pitävät mölyt mahassaan, koska jossain Jemenissä asiat ovat vielä huonommin. Onko kuitenkaan järkevää tai edes kohtuullista verrata Suomea kehitysmaahan? Verrattakoon mieluummin toiseen EU-maahan.
5. Täälläkin on korruptiota. Vielä muutama vuosi sitten kirjoitettiin lehdissä, että Transparency Internationalin mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Hyvä niin, mutta kyllä täällä silti esiintyy kähmintää, lehmänkauppoja ja suoranaista korruptiota. Mutta kansa pitää suunsa kiinni,
6. koska suomalaiset ovat saamattomia kastematoja ja nössöjä, jotka eivät ikinä uskalla protestoida kunnolla. Tässä asiassa voitaisiin ottaa oppia Ranskasta.
Ja nyt kaikki ns. isänmaalliset suomalaisuusaktiivit (eli nurkkapatrioottiset rasistit) suuttuivat minulle, kun kehtasin haukkua Suomea! Huom. En ole kuitenkaan esittänyt, että missään muualla olisivat asiat sen paremmin, kunhan käytin sananvapauttani, jota nykyään niin kovasti peräänkuulutetaan joka välissä.
Ja vielä:
7. Viina on Suomessa liian kallista.
8. Täällä on ihan liian pienet parkkiruudut. Tarkoitus on, ettei köyhillä kumminkaan ole varaa ostaa kunnollista autoa, vaan pitää tyytyä johonkin koirankoppiin. Jos jollakulla vastoin yleisiä odotuksia onkin kunnon auto, se on vain sille perkele oikein, että on kapeat ruudut, mitäs pröystäilee (kateellista puhinaa).
9. Täällä vallitsee ihme käytäntö aukioloissa. Minkä ihmeen takia kaupat ja ravintolat eivät voi olla auki silloin, kun yrittäjille sopii? Tallinnassakin on paljon paremmat aukioloajat kuin täällä, Jenkeistä puhumattakaan. Kyllä hatuttaa, kun ovet lyödään kiinni nenän edestä juuri, kun on päässyt shoppailun makuun.
10. Suomalaiset asunnot ovat ahtaita kanikoppeja huonosti rakennetuissa taloissa, joiden seinät ovat pahvia. Tosi kiva kuunnella, kun naapuri piereskelee tai riitelee kersojensa kanssa seinän takana - ja maksaa siitä kaiken lisäksi huudittomia kiskurihintoja, ainakin pääkaupunkiseudulla. Monissa Euroopan suurkaupungeissa, esim. Berliinissä, asuminen on huomattavasti halvempaa, ja niinpä ihmiset asuvat suomalaisia väljemmin.
Miksi Suomeen syntyminen ei ole lottovoitto eikä Suomi ole maailman paras asuinpaikka?
1. Täällä on surkea ilmasto. Kesällä sataa, on pilvistä ja kylmää ja erinäiset hyönteiset pörisevät kimpussamme tavoitteenaan imeä vertamme. Syksyllä tuulee niin, että tukka lähtee päästä, ja vettä tulee kuin Esterin perseestä. Talvi on pimeä ja ahdistava, ja lunta on aina liikaa tai liian vähän. Talvella tiet suolataan, jolloin mahdollinen lumi sulaa epäesteettiseksi mössöksi, joka tärvelee niin autot kuin jalkineetkin. Keväällä kaikkialla on ällöttävää loskaa, ja mikä karmeinta, kaikki talven aikana lumen alle jäätyneet koiranpökäleet ilmestyvät näkyviin.
2. Suomessa on epäkohteliaita ja sulkeutuneita ihmisiä. Tämän väitetään usein olevan klisee, joka ei pidä paikkaansa. Vielä mitä! Eilenkin näin bussissa naisen, joka ei kehdannut/jaksanut/viitsinyt/uskaltanut pyytää kuljettajaa avaamaan keskiovea vaan mieluummin köpötteli alistuneena etuovelle. Aina kun liikkuu ihmisten ilmoilla, näkee esimerkkejä siitä, miten paljon ihmiset ovat valmiita näkemään vaivaa, ettei vain tarvitsisi puhua jollekulle. Jos menee kauppaan tai muuhun julkiseen tilaan, saa takuulla oven päin näköä. Niin vaikeaa on suomalaisen nykyään pitää ovea auki toiselle. Muita esimerkkejä surkeista ja olemattomista käytöstavoista ovat huono pukeutuminen, naapureiden tervehtimättömyys rappukäytävässä, roskaaminen, kännykkään kailottaminen julkisissa tiloissa sekä yleinen vaikeus ottaa muut huomioon.
3. Suomessa on järjettömän korkeat verot. Joo joo, nyt joku vasemmistolainen kiiruhtaa sanomaan, että onhan meillä ilmainen koulutus ja terveydenhoito ja mitä kaikkea. Sitä en kiistäkään, mutta kun muissakin maissa on nämä palvelut mutta silti alemmat verot. Suomen julkinen terveydenhoito on kylläkin ihan hanurista: hoitoon pääsyä saa jonottaa kohtuuttomia aikoja ja ihmisiä pallotellaan paikasta toiseen, koska täällä pykälät ovat tärkeämpiä kuin ihmiset. Jos joku tulee henkitoreissaan väärään sairaalaan, häntä ei voida hoitaa, koska hän ei ole älynnyt hankkiutua juuri oman asuinalueensa sairaalaan. Suomen julkista taloutta hoidetaan huonosti, koska suurillakaan summilla ei saada systeemiä toimimaan. Taitavatkin rahat mennä byrokratian pyörittämiseen, kenties peräti korruptioon.
4. Suomessa on kalliit hinnat ja huonot palkat. Verrattuna moneen muuhun EU-maahan näin tosiaan on. Mutta nöyrät suomalaiset pitävät mölyt mahassaan, koska jossain Jemenissä asiat ovat vielä huonommin. Onko kuitenkaan järkevää tai edes kohtuullista verrata Suomea kehitysmaahan? Verrattakoon mieluummin toiseen EU-maahan.
5. Täälläkin on korruptiota. Vielä muutama vuosi sitten kirjoitettiin lehdissä, että Transparency Internationalin mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Hyvä niin, mutta kyllä täällä silti esiintyy kähmintää, lehmänkauppoja ja suoranaista korruptiota. Mutta kansa pitää suunsa kiinni,
6. koska suomalaiset ovat saamattomia kastematoja ja nössöjä, jotka eivät ikinä uskalla protestoida kunnolla. Tässä asiassa voitaisiin ottaa oppia Ranskasta.
Ja nyt kaikki ns. isänmaalliset suomalaisuusaktiivit (eli nurkkapatrioottiset rasistit) suuttuivat minulle, kun kehtasin haukkua Suomea! Huom. En ole kuitenkaan esittänyt, että missään muualla olisivat asiat sen paremmin, kunhan käytin sananvapauttani, jota nykyään niin kovasti peräänkuulutetaan joka välissä.
Ja vielä:
7. Viina on Suomessa liian kallista.
8. Täällä on ihan liian pienet parkkiruudut. Tarkoitus on, ettei köyhillä kumminkaan ole varaa ostaa kunnollista autoa, vaan pitää tyytyä johonkin koirankoppiin. Jos jollakulla vastoin yleisiä odotuksia onkin kunnon auto, se on vain sille perkele oikein, että on kapeat ruudut, mitäs pröystäilee (kateellista puhinaa).
9. Täällä vallitsee ihme käytäntö aukioloissa. Minkä ihmeen takia kaupat ja ravintolat eivät voi olla auki silloin, kun yrittäjille sopii? Tallinnassakin on paljon paremmat aukioloajat kuin täällä, Jenkeistä puhumattakaan. Kyllä hatuttaa, kun ovet lyödään kiinni nenän edestä juuri, kun on päässyt shoppailun makuun.
10. Suomalaiset asunnot ovat ahtaita kanikoppeja huonosti rakennetuissa taloissa, joiden seinät ovat pahvia. Tosi kiva kuunnella, kun naapuri piereskelee tai riitelee kersojensa kanssa seinän takana - ja maksaa siitä kaiken lisäksi huudittomia kiskurihintoja, ainakin pääkaupunkiseudulla. Monissa Euroopan suurkaupungeissa, esim. Berliinissä, asuminen on huomattavasti halvempaa, ja niinpä ihmiset asuvat suomalaisia väljemmin.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Kirjallisuuspoliisi pamputtaa
Vuosittain ilmoille pääsee valtavat läjät kirjoja, jotka ovat silkkaa sontaa. Sen ymmärtäisi jotenkin, jos kynäilijöistä olisi pulaa ja olisi tyydyttävä siihen, mitä saa. Kumma kyllä, kustantamoille tulvii kuulemma käsikirjoituksia ovista ja ikkunoista ja vain murto-osa niistä julkaistaan. Monia esikoisteoksia lukiessa ihmettelee, minkä takia juuri tämä on päätetty julkaista. Tunnetulta kirjailijalta taas julkaistaan kritiikittömästi minkälaista paskaa hyvänsä – ilmeisesti koska kustannussopimus siihen velvoittaa tai koska paskan uskotaan uppoavan yleisöön.
Jos ihminen nimittää itseään kirjailijaksi ja on päässyt siihen mahtavaan kirjailijaliittoonkin – johon Kata Kärkkäistä ei millään meinattu kelpuuttaa, vaikka tämä olikin julkaissut jo useita kirjoja ja tiettävästi elättänytkin itseään kirjoittamisella – häneltä pitäisi vaatia ammattilaisen työtä eikä mitään surkeita räpellyksiä. Joskus 80-luvulla oli olevinaan erikoista ja taiteellista, jos kirjoitti kirjan ilman välimerkkejä ja kappalejakoa. 60-luvulla taas oli sensaatiomaista kirjoittaa vittu. Hohhoijaa, nykyään lienee radikaalimpaa kirjoittaa kirja ilman yhtäkään vittua, huoraa tai homoa.
Valistunut lukija ei näe mitään syytä kirjoittaa huonoa suomea. Minulle on turha väittää, että huonoon kieleen olisi syynä taiteelliset pyrkimykset tai muu epämääräinen löpinä. Jos tyyppi ei hallitse äidinkielensä sanastoa, tyylilajeja, kielioppia ja oikeinkirjoitusta, hänen ei pitäisi toimia kirjailijana. Esimerkiksi monissa Reijo Mäen romaaneissa on tökeröiksi luokiteltavia kielivirheitä, kuten uuden virkkeen aloittaminen relatiivipronominilla. Mitä lisäarvoa tällainen on tuovinaan Jussi Vareksen seikkailuihin? Kirjoittaja ei hallitse yleiskieltä ja kustantamossa ei ole asiansa osaavaa kustannustoimittajaa, eli lukijoita on huijattu. Vareksen henkilöhahmon ja seikkailujen tuoreudesta ja uskottavuudestakin voi huonolla tahdolla löytää valittamista.
Epätyydyttäviksi luokittelen myös kirjat, joiden kirjoittaja ei ole osannut päättää, mitä haluaa sanoa ja miksi. Jos takakannessa lukee jännitysromaani, lukijalla lienee oikeus odottaa kutkuttavan karmivia lukuhetkiä. Miksi sitten menestyskirjailijat, kuten ruotsalainen Camilla Läckberg, jaarittelevat sivutolkulla henkilöidensä perhe-elämästä? Ketä kiinnostaa, että henkilö X on nyt niin onnessaan, kun hänen vaimonsa on niin hehkeä odottaessaan kaksosia? Ketä kiinnostaa, että henkilö Y tunsi jälleen jommankumman kaksosista potkaisevan kipeästi kylkiluuhunsa (ja oli siitä tietysti iik niin onnellinen)?
Leena Lehtolaiselle taas sellaisia terveisiä, että ketään ei takuulla kiinnosta yhtään, että Maria Kalliolla on vaikeuksia sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä. Ai miksei kiinnosta? Koska me kaikki jo tiedämme nuo asiat ja koska me tahdomme lukea jännittäviä juttuja emmekä banaalia löpinää. Meitä ei myöskään kiinnosta, onko päähenkilö käynyt kaupassa tai vessassa ja mitä ruokaa hän on laittanut ja onko kenties tiskannut. Lukekoot jotain helvetin kaksplussaa ne, joita tuollaiset asiat kiinnostavat. Ja kirjoittakoot tuollaisiin ne, jotka eivät muusta osaa kirjoittaa.
Kirjallisuuspoliisia oksettaa myös teennäiset ja alleviivatut henkilöhahmot. Miksi miespoliisin tai -etsivän pitää aina olla joko läski, ketjussa polttava juoppo uhkapeluri ja antisankari tai komea ja lihaksikas machomies? Miksi naispoliisin tai -etsivän pitää aina olla joko meikitön, yltiöurheilullinen poikatyttö, joka ei ikinä käytä hametta eikä osaa kävellä korkokengillä, tai yli-inhimilliset järjen ja ruumiin voimat omaava seksipommi, joka juoksee rosvot kiinni 10 sentin koroillaan lisäten samalla huulipunaa lennossa? Edellä mainittujen vaihtoehto on, että päähenkilö, oli mies tai nainen, on kuolettavan tylsä tavis, jonka perheongelmilla lukijaa piinataan. Haloo, kirjailijat, ettekö tosiaan keksi parempaa?
Vaadin kirjoihin varoitustarrat: Tämä kirja voi aiheuttaa korkeaa verenpainetta, masennusta ja vitutusta sekä lyhentää elinaikaasi.
Jos ihminen nimittää itseään kirjailijaksi ja on päässyt siihen mahtavaan kirjailijaliittoonkin – johon Kata Kärkkäistä ei millään meinattu kelpuuttaa, vaikka tämä olikin julkaissut jo useita kirjoja ja tiettävästi elättänytkin itseään kirjoittamisella – häneltä pitäisi vaatia ammattilaisen työtä eikä mitään surkeita räpellyksiä. Joskus 80-luvulla oli olevinaan erikoista ja taiteellista, jos kirjoitti kirjan ilman välimerkkejä ja kappalejakoa. 60-luvulla taas oli sensaatiomaista kirjoittaa vittu. Hohhoijaa, nykyään lienee radikaalimpaa kirjoittaa kirja ilman yhtäkään vittua, huoraa tai homoa.
Valistunut lukija ei näe mitään syytä kirjoittaa huonoa suomea. Minulle on turha väittää, että huonoon kieleen olisi syynä taiteelliset pyrkimykset tai muu epämääräinen löpinä. Jos tyyppi ei hallitse äidinkielensä sanastoa, tyylilajeja, kielioppia ja oikeinkirjoitusta, hänen ei pitäisi toimia kirjailijana. Esimerkiksi monissa Reijo Mäen romaaneissa on tökeröiksi luokiteltavia kielivirheitä, kuten uuden virkkeen aloittaminen relatiivipronominilla. Mitä lisäarvoa tällainen on tuovinaan Jussi Vareksen seikkailuihin? Kirjoittaja ei hallitse yleiskieltä ja kustantamossa ei ole asiansa osaavaa kustannustoimittajaa, eli lukijoita on huijattu. Vareksen henkilöhahmon ja seikkailujen tuoreudesta ja uskottavuudestakin voi huonolla tahdolla löytää valittamista.
Epätyydyttäviksi luokittelen myös kirjat, joiden kirjoittaja ei ole osannut päättää, mitä haluaa sanoa ja miksi. Jos takakannessa lukee jännitysromaani, lukijalla lienee oikeus odottaa kutkuttavan karmivia lukuhetkiä. Miksi sitten menestyskirjailijat, kuten ruotsalainen Camilla Läckberg, jaarittelevat sivutolkulla henkilöidensä perhe-elämästä? Ketä kiinnostaa, että henkilö X on nyt niin onnessaan, kun hänen vaimonsa on niin hehkeä odottaessaan kaksosia? Ketä kiinnostaa, että henkilö Y tunsi jälleen jommankumman kaksosista potkaisevan kipeästi kylkiluuhunsa (ja oli siitä tietysti iik niin onnellinen)?
Leena Lehtolaiselle taas sellaisia terveisiä, että ketään ei takuulla kiinnosta yhtään, että Maria Kalliolla on vaikeuksia sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä. Ai miksei kiinnosta? Koska me kaikki jo tiedämme nuo asiat ja koska me tahdomme lukea jännittäviä juttuja emmekä banaalia löpinää. Meitä ei myöskään kiinnosta, onko päähenkilö käynyt kaupassa tai vessassa ja mitä ruokaa hän on laittanut ja onko kenties tiskannut. Lukekoot jotain helvetin kaksplussaa ne, joita tuollaiset asiat kiinnostavat. Ja kirjoittakoot tuollaisiin ne, jotka eivät muusta osaa kirjoittaa.
Kirjallisuuspoliisia oksettaa myös teennäiset ja alleviivatut henkilöhahmot. Miksi miespoliisin tai -etsivän pitää aina olla joko läski, ketjussa polttava juoppo uhkapeluri ja antisankari tai komea ja lihaksikas machomies? Miksi naispoliisin tai -etsivän pitää aina olla joko meikitön, yltiöurheilullinen poikatyttö, joka ei ikinä käytä hametta eikä osaa kävellä korkokengillä, tai yli-inhimilliset järjen ja ruumiin voimat omaava seksipommi, joka juoksee rosvot kiinni 10 sentin koroillaan lisäten samalla huulipunaa lennossa? Edellä mainittujen vaihtoehto on, että päähenkilö, oli mies tai nainen, on kuolettavan tylsä tavis, jonka perheongelmilla lukijaa piinataan. Haloo, kirjailijat, ettekö tosiaan keksi parempaa?
Vaadin kirjoihin varoitustarrat: Tämä kirja voi aiheuttaa korkeaa verenpainetta, masennusta ja vitutusta sekä lyhentää elinaikaasi.
torstai 5. marraskuuta 2009
Arvotyhjiö kumisee onttouttaan
Nykyisin länsimaissa vallitseva poliittis-ideologisen korrektiuden vaatimus, ettei ketään vain loukata, on johtanut siihen, että yritetään tarjota jokaiselle jotakin mutta oikeasti ei tarjota kenellekään mitään.
Yhteiskunnassamme vallitsee arvotyhjiö ja suuri henkinen ahdinko. Tämä näkyy epätoivoisina tekoina, kuten satunnaisiin uhreihin kohdistuvana silmittömänä väkivaltana, lasten ja nuorten pahoinvointina, masennuksena ja toivottomuutena. Suomalaiset napsivat psyykenlääkkeitä, turruttavat itsensä päihteillä, tappelevat kännissä ja tekevät itsemurhia.
Koskaan aikaisemmin Suomen lapsilla ja nuorilla ei ole ollut niin paljon ruokaa, niin paljon tavaroita ja niin paljon vapaa-aikaa kuin nykyään. Silti lapsilla on paha olo, psyykkisiä oireita ja häiriökäyttäytymistä. Monista vanhemmista ei ole kasvattamaan, he tarjoavat vain lisää krääsää ja rahalla ostettavia virikkeitä.
Ihmisten omaksuma henkinen avuttomuus on johtanut siihen, että psykolöpinää meillä riittää. Heti kun jotain ikävää tapahtuu, kutsutaan koolle psykologit ja kriisiryhmät. Ihmiset eivät selviä enää tavanomaisistakaan ikävyyksistä, kuten läheisen kuolemasta, koska eivät ole oppineet pohtimaan ja keskustelemaan, vaan vakavammat kysymykset vaativat muka psykologien ja lääkäreiden asiantuntemusta. Eräs lääkäri kirjoittikin Hesarin mielipidepalstalla toissapäivänä, että suru ei ole sairaus.
Mihinkäs pappi unohtui? Ennen vanhaan kirkosta löytyi apu moneen ongelmaan, ja näin on nykyäänkin joissakin maissa. Mutta meillä uskonnosta on tullut tabu, sitä ei siedetä enää ollenkaan. Ylipäätään moraalikysymyksistä ei osata, jakseta eikä viitsitä keskustella, vaan kaikkialla lötistään jonninjoutavia. Uskonnosta ei sovi puhua, koska se voi muka loukata ateisteja tai muihin uskontokuntiin kuuluvia. Varsinkin muslimien mahdollisesta loukkaamisesta ollaan erityisen huolissaan. Suomen muslimit, etenkin maahanmuuttajat, itse ovat kyllä pitäneet varsin matalaa profiilia, eniten asiasta meuhkaavat suomalaiset vasemmistovihreät.
Uskontokielteisyyden taustalla on 60-luvulla alkanut vasemmistolainen aatevirtaus, joka otti heti tähtäimeensä kodin, uskonnon ja isänmaan. Lottia ja veteraaneja piti halveksia ja feminismin ja muiden suosittujen ismien nimissä vaadittiin järjettömiäkin asioita.
Meillä ei pystytä keskustelemaan itse uskonnosta asiallisesti vaan keskustelu pyörii toissijaisissa asioissa, kuten naisten pukeutumisessa. Onneksi Suomessa ei ole menty yhtä pitkälle kuin Ruotsissa, jossa Suvivirsi ja kansallislaulu ovat pannassa, koska pelätään maahanmuuttajien loukkaantuvan. Ranskassa taas on kielletty kouluissa kaikki uskonnolliset symbolit. Kuuluukohan niihin myös muinaisen Egyptin hieroglyfit, Torin vasara ja pentagrammi? Uusin tapaus on Italiassa asuva suomalainen, joka iloitsee saatuansa oikein EU:n siunauksen (sic) vaatimukselleen poistaa krusifiksit Italian kouluista. Naurettavaa touhua, joka on täysin verrattavissa siihen, että Laku-Pekka ja Neekerin suukot kiellettiin muka rasistisina.
Nyt kun Suomen nuoret voivat entistä huonommin, olisi syytä laittaa jokaiseen luokkahuoneeseen krusifiksi, Buddha-patsas tai muu sopiva esine ja ruveta keskustelemaan suurista kysymyksistä. Uskonnonvapauden nimissä ehdotan, että joka luokassa olisi eri uskonnon symboli, niin kukaan ei vetäise hernettä nenäänsä.
Pohjimmiltaan jokaisessa uskonnossa on kyse samasta asiasta: että pohditaan, mistä olemme tulleet ja mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, että pohditaan, mikä on oikein ja mikä väärin ja miten pitäisi elää, ja että on olemassa jotain pyhää – Jumala, jumalia, kaikkialla läsnä oleva jumaluus. Tästähän ekumeniassakin on kysymys: että etsitään yhteisiä linjoja ja eletään erilaisista näkemyksistä huolimatta sovussa, sen sijaan että tapellaan siitä, kuka on oikeassa. Nykyinen paavikin on ekumeenisesti suuntautunut, ristiretkien miekankalske on jäänyt keskiajalle.
Uskontokeskustelua haittaa suuresti myös ihmisten pinttyneet ennakkoluulot. Aktiivisesti kirkossa käyvien ajatellaan olevan tiukkapipoisia ja keskiajalle jämähtäneitä. Uskonnoista on paljon virheellisiä ja vanhentuneita käsityksiä. Siksi kouluissa tarvitaan edelleen uskonnonopetusta, jossa perehdytään eri uskontoihin ja uskonnon merkitykseen kulttuurissa sekä ennen kaikkea pohditaan uskonnon piiriin kuuluvia tärkeitä kysymyksiä. Lasta ei saa jättää yksin näiden kysymysten äärelle ja hätistää häntä pleikkarin eteen.
Ei uskoisi, että suurin osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja ilmeisesti uskoo sen opetuksiin jollakin tavoin. Miksi he eivät ole ylpeitä uskonnostaan ja rupea harjoittamaan sitä aktiivisesti? Kenties luterilainen kirkko kaikessa uudistusmielisyydessään ja trendikkyydessään ei tyydytä hengellistä kaipuuta. Ei siis ihme, että karismaattiset herätysliikkeet, new age -uskonnot ja katolinen sekä ortodoksinen kirkko ovat lisänneet suosiotaan. Näiden parissa harjoitetaan uskontoa aktiivisesti esim. käymällä messussa ja keskustelemalla papin kanssa. Siitä saa paitsi henkistä voimaa myös vanhan ajan rehellistä yhteisöllisyyttä. Ehkä uskonnon houkuttelevuutta on omiaan lisäämään se, että se on nykyään yhtä salamyhkäistä ja vaiettua kuin seksi ennen vanhaan. Seksiähän tulee nykyään joka tuutista, halusit tai et, joten nykyään se ei ole enää yhtä jännittävää.
"Sillä hetkellä, kun luovut periaatteistasi ja arvoistasi, olet kuollut, kulttuurisi on kuollut, sivilisaatiosi on kuollut.” Oriana Fallaci
(Kirjoittaja on päässyt eroon ennakkoluuloistaan ja päättänyt liittyä katoliseen kirkkoon.)
Yhteiskunnassamme vallitsee arvotyhjiö ja suuri henkinen ahdinko. Tämä näkyy epätoivoisina tekoina, kuten satunnaisiin uhreihin kohdistuvana silmittömänä väkivaltana, lasten ja nuorten pahoinvointina, masennuksena ja toivottomuutena. Suomalaiset napsivat psyykenlääkkeitä, turruttavat itsensä päihteillä, tappelevat kännissä ja tekevät itsemurhia.
Koskaan aikaisemmin Suomen lapsilla ja nuorilla ei ole ollut niin paljon ruokaa, niin paljon tavaroita ja niin paljon vapaa-aikaa kuin nykyään. Silti lapsilla on paha olo, psyykkisiä oireita ja häiriökäyttäytymistä. Monista vanhemmista ei ole kasvattamaan, he tarjoavat vain lisää krääsää ja rahalla ostettavia virikkeitä.
Ihmisten omaksuma henkinen avuttomuus on johtanut siihen, että psykolöpinää meillä riittää. Heti kun jotain ikävää tapahtuu, kutsutaan koolle psykologit ja kriisiryhmät. Ihmiset eivät selviä enää tavanomaisistakaan ikävyyksistä, kuten läheisen kuolemasta, koska eivät ole oppineet pohtimaan ja keskustelemaan, vaan vakavammat kysymykset vaativat muka psykologien ja lääkäreiden asiantuntemusta. Eräs lääkäri kirjoittikin Hesarin mielipidepalstalla toissapäivänä, että suru ei ole sairaus.
Mihinkäs pappi unohtui? Ennen vanhaan kirkosta löytyi apu moneen ongelmaan, ja näin on nykyäänkin joissakin maissa. Mutta meillä uskonnosta on tullut tabu, sitä ei siedetä enää ollenkaan. Ylipäätään moraalikysymyksistä ei osata, jakseta eikä viitsitä keskustella, vaan kaikkialla lötistään jonninjoutavia. Uskonnosta ei sovi puhua, koska se voi muka loukata ateisteja tai muihin uskontokuntiin kuuluvia. Varsinkin muslimien mahdollisesta loukkaamisesta ollaan erityisen huolissaan. Suomen muslimit, etenkin maahanmuuttajat, itse ovat kyllä pitäneet varsin matalaa profiilia, eniten asiasta meuhkaavat suomalaiset vasemmistovihreät.
Uskontokielteisyyden taustalla on 60-luvulla alkanut vasemmistolainen aatevirtaus, joka otti heti tähtäimeensä kodin, uskonnon ja isänmaan. Lottia ja veteraaneja piti halveksia ja feminismin ja muiden suosittujen ismien nimissä vaadittiin järjettömiäkin asioita.
Meillä ei pystytä keskustelemaan itse uskonnosta asiallisesti vaan keskustelu pyörii toissijaisissa asioissa, kuten naisten pukeutumisessa. Onneksi Suomessa ei ole menty yhtä pitkälle kuin Ruotsissa, jossa Suvivirsi ja kansallislaulu ovat pannassa, koska pelätään maahanmuuttajien loukkaantuvan. Ranskassa taas on kielletty kouluissa kaikki uskonnolliset symbolit. Kuuluukohan niihin myös muinaisen Egyptin hieroglyfit, Torin vasara ja pentagrammi? Uusin tapaus on Italiassa asuva suomalainen, joka iloitsee saatuansa oikein EU:n siunauksen (sic) vaatimukselleen poistaa krusifiksit Italian kouluista. Naurettavaa touhua, joka on täysin verrattavissa siihen, että Laku-Pekka ja Neekerin suukot kiellettiin muka rasistisina.
Nyt kun Suomen nuoret voivat entistä huonommin, olisi syytä laittaa jokaiseen luokkahuoneeseen krusifiksi, Buddha-patsas tai muu sopiva esine ja ruveta keskustelemaan suurista kysymyksistä. Uskonnonvapauden nimissä ehdotan, että joka luokassa olisi eri uskonnon symboli, niin kukaan ei vetäise hernettä nenäänsä.
Pohjimmiltaan jokaisessa uskonnossa on kyse samasta asiasta: että pohditaan, mistä olemme tulleet ja mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, että pohditaan, mikä on oikein ja mikä väärin ja miten pitäisi elää, ja että on olemassa jotain pyhää – Jumala, jumalia, kaikkialla läsnä oleva jumaluus. Tästähän ekumeniassakin on kysymys: että etsitään yhteisiä linjoja ja eletään erilaisista näkemyksistä huolimatta sovussa, sen sijaan että tapellaan siitä, kuka on oikeassa. Nykyinen paavikin on ekumeenisesti suuntautunut, ristiretkien miekankalske on jäänyt keskiajalle.
Uskontokeskustelua haittaa suuresti myös ihmisten pinttyneet ennakkoluulot. Aktiivisesti kirkossa käyvien ajatellaan olevan tiukkapipoisia ja keskiajalle jämähtäneitä. Uskonnoista on paljon virheellisiä ja vanhentuneita käsityksiä. Siksi kouluissa tarvitaan edelleen uskonnonopetusta, jossa perehdytään eri uskontoihin ja uskonnon merkitykseen kulttuurissa sekä ennen kaikkea pohditaan uskonnon piiriin kuuluvia tärkeitä kysymyksiä. Lasta ei saa jättää yksin näiden kysymysten äärelle ja hätistää häntä pleikkarin eteen.
Ei uskoisi, että suurin osa suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon ja ilmeisesti uskoo sen opetuksiin jollakin tavoin. Miksi he eivät ole ylpeitä uskonnostaan ja rupea harjoittamaan sitä aktiivisesti? Kenties luterilainen kirkko kaikessa uudistusmielisyydessään ja trendikkyydessään ei tyydytä hengellistä kaipuuta. Ei siis ihme, että karismaattiset herätysliikkeet, new age -uskonnot ja katolinen sekä ortodoksinen kirkko ovat lisänneet suosiotaan. Näiden parissa harjoitetaan uskontoa aktiivisesti esim. käymällä messussa ja keskustelemalla papin kanssa. Siitä saa paitsi henkistä voimaa myös vanhan ajan rehellistä yhteisöllisyyttä. Ehkä uskonnon houkuttelevuutta on omiaan lisäämään se, että se on nykyään yhtä salamyhkäistä ja vaiettua kuin seksi ennen vanhaan. Seksiähän tulee nykyään joka tuutista, halusit tai et, joten nykyään se ei ole enää yhtä jännittävää.
"Sillä hetkellä, kun luovut periaatteistasi ja arvoistasi, olet kuollut, kulttuurisi on kuollut, sivilisaatiosi on kuollut.” Oriana Fallaci
(Kirjoittaja on päässyt eroon ennakkoluuloistaan ja päättänyt liittyä katoliseen kirkkoon.)
tiistai 6. lokakuuta 2009
Saatanan muotipellet
Naistenlehdet ovat perseestä, ja niitä voi selailla korkeintaan kampaajalla kulttuuriantropologisesta mielenkiinnosta. Joka niitä kotiinsa tilaa ja niistä maksaa, on urpo. Mitä minulla on naistenlehtiä vastaan? Vaikka mitä. Ensinnäkin niissä on juttuja epäkiinnostavista henkilöistä, jotka ovat kuulemma julkkiksia eli tunnettuja. Nämä tyypit selostavat parisuhdettaan tai sairauksiaan, mihin en näe mitään erityistä syytä. Eikö tuollaiset asiat kuuluisi pitää omana tietonaan? Ja miksi minua edes kiinnostaisi jonkun pallinaaman parisuhdelöpinät? Naistenlehdissä on lisäksi jumppaohjeita ym. kiusallista ja turhaa. Kaikkein turhimpia ovat kuitenkin niin sanotut trendijutut.
Trendit ovat olevinaan uusia ja raikkaita, vaikka tosiasiassa joka vuosi on aina suurin piirtein samat jutut samaan vuodenaikaan. Trendi on muuten ärsyttävä ja teennäinen sana, jonka on takuulla keksinyt joku harmaapilluinen kurppa pakkomielteisessä tarpeessaan olla nuorekas. Syksyllä muotia ovat aina violetti, musta, metallivärit ja muut niin sanotut syysvärit, ja muodikas meikki on sellainen kuin olisi turpiinsa saanut. Keväällä taas muotia ovat pastellivärit, merimieshenkisyys ja nude-meikki. Kyseinen naurettava nimitys viittaa meikkiin, jota on tuntitolkulla sudittu mutta joka on olevinaan luonnollisen ja meikkaamattoman näköinen. Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaa, että se on sen näköinen kuin olisi jotain beessiä tahnaa kuten vauvanpaskaa vedetty ympäri lärviä.
Eihän siinä mitään, onhan musta hieno väri, ja merihenkisyyskin on ainakin joskus ok, mutta että näillä samoilla jutuilla myydään aina vain uusia lehtiä ja kehdataan väittää näiden olevan jotain uutta, on hävytöntä kusetusta. Glamour on pikkujoulun trendi jälleen tänä vuonna, hohhoijaa. Ketä ylipäänsä joku saatanan pikkujoulu kiinnostaa, onkin ihan eri asia.
Muotia seuraavat ihmiset ovat yleensä pissaliisoja tai muuten vain tyylitajuttomia ja epävarmoja itsestään. Kun ihminen on epävarma itsestään eikä hänellä ole hyvää makua, hän on alttiina ranskalaisten ja italialaisten suunnittelijahomojen kotkotuksille, joita muodiksi sanotaan. Helppoa heidän on suunnitella naurettavuuksia, joita eivät itse mistään hinnasta vetäisi päälleen. Coco Chanel, tuo ikuinen tyyli-ikoni ja aikuinen heteronainen, sanoi aikoinaan osuvasti, että muodit tulevat ja menevät mutta tyyli pysyy. Muodikas ei siis välttämättä ole tyylikästä, ja sen huomaa. Siksipä muodikkaimmat vaatteet ovatkin ruotsalaisten halpaketjujen ö-luokan laatua, joiden ei tarvitsekaan kestää seuraavaan sesonkiin. Ruotsalaiset ovat omasta mielestään maailman trendikkäin kansa. Ehkä niin, mutta tyylikkyydestä heillä ei ole tietoakaan.
Kuka kehtaa enää kulkea lantiohousuissa, jotka jokin aika sitten olivat muotitietoisen pakollinen valinta? Ei kukaan, sillä nyt onkin muotia haaremihousut eli paskahousut, kuten 80-luvulla suorasukaisesti sanoimme. Pissaliisat luulevat, että tämä on nyt uusinta uutta, mutta me vanhemmat ja viisaammat muistamme pilkallisesti tuhahtaen sen ajan, jolloin nämä tosiaan olivat uusi mutta onneksi lyhytaikainen ilmiö. Niin no, onhan tässä toki jotain uuttakin: paskahousut ovat nykyään, jos mahdollista, vielä rumempia kuin silloin, koska nyt ne ovat lahkeista tiukat ja vajaamittaiset. Muita erittäin epäesteettisiä ja epäkäytännöllisiä muotijuttuja ovat tällä hetkellä hehtaarin kokoiset silmälasit, järjettömät olkatoppaukset, legginsit aina vain sekä mustat, tiukat kiiltävät hiihtohousut/jumppatrikoot, jotka näyttävät todella idioottimaisilta etenkin niiden ladon oven kokoisten hartioiden kanssa. Pahinta on ehdottomasti, jos tällaiset legginsit on vetänyt jalkaan persjalkainen ns. kypsään ikään ehtinyt. Läski nelikymppinen leopardilegginseissä - hahhah!
Tähän pissismäiseen muotivouhotukseen kuuluu myös mallien yletön ihailu. Kaikki bimbot keskinkertaiset teinipimut unelmoivat mallin työstä ja viljelevät puheessaan termiä huippumalli. Mikä vitun huippumalli on esimerkiksi Anttilan kuvastossa tai jossain banaalissa tv-mainoksessa keekoilija? Maailmassa on kerralla ihan järjetön lauma malleja, ja niistä alle 10 on kerrallaan ns. huippumalleja, jotka ansaitsevat helvetisti tepastelemalla kalliiden muotitalojen näytöksissä. Huippumalliksi taas pääsee, jos on tavallista laihempi ja hapannaamaisempi (ja antaa pillua oikeille tyypeille Milanossa ja Pariisissa), ei toki tarvitse olla huippuälykäs tai muuta sellaista. Etuliite huippu on kyllä kokenut suomen kielessä aikamoisen inflaation tässä yhteydessä. Vertailun vuoksi, kuinka usein olette kuulleet puhuttavan huippulääkäristä, huippupoliisista tai huippuopettajasta? Joo, emme koskaan. Ehkäpä mallien "huiputtamiseen" on syynä ammatin erittäin matala arvostus, joka onkin ihan ymmärrettävää.
Eräs mallitoimistolle työskentelevä valokuvaaja ja stylisti sanoivat minulle kuin yhdestä suusta, että mallin työ on paskahommaa, jota he eivät kuuna päivänä haluaisi tehdä kuin korkeintaan muutaman keikan kokemuksen vuoksi. Menkää siis pimut kiltisti opiskelemaan, että saatte joskus kunnon ammatin.
Trendit ovat olevinaan uusia ja raikkaita, vaikka tosiasiassa joka vuosi on aina suurin piirtein samat jutut samaan vuodenaikaan. Trendi on muuten ärsyttävä ja teennäinen sana, jonka on takuulla keksinyt joku harmaapilluinen kurppa pakkomielteisessä tarpeessaan olla nuorekas. Syksyllä muotia ovat aina violetti, musta, metallivärit ja muut niin sanotut syysvärit, ja muodikas meikki on sellainen kuin olisi turpiinsa saanut. Keväällä taas muotia ovat pastellivärit, merimieshenkisyys ja nude-meikki. Kyseinen naurettava nimitys viittaa meikkiin, jota on tuntitolkulla sudittu mutta joka on olevinaan luonnollisen ja meikkaamattoman näköinen. Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaa, että se on sen näköinen kuin olisi jotain beessiä tahnaa kuten vauvanpaskaa vedetty ympäri lärviä.
Eihän siinä mitään, onhan musta hieno väri, ja merihenkisyyskin on ainakin joskus ok, mutta että näillä samoilla jutuilla myydään aina vain uusia lehtiä ja kehdataan väittää näiden olevan jotain uutta, on hävytöntä kusetusta. Glamour on pikkujoulun trendi jälleen tänä vuonna, hohhoijaa. Ketä ylipäänsä joku saatanan pikkujoulu kiinnostaa, onkin ihan eri asia.
Muotia seuraavat ihmiset ovat yleensä pissaliisoja tai muuten vain tyylitajuttomia ja epävarmoja itsestään. Kun ihminen on epävarma itsestään eikä hänellä ole hyvää makua, hän on alttiina ranskalaisten ja italialaisten suunnittelijahomojen kotkotuksille, joita muodiksi sanotaan. Helppoa heidän on suunnitella naurettavuuksia, joita eivät itse mistään hinnasta vetäisi päälleen. Coco Chanel, tuo ikuinen tyyli-ikoni ja aikuinen heteronainen, sanoi aikoinaan osuvasti, että muodit tulevat ja menevät mutta tyyli pysyy. Muodikas ei siis välttämättä ole tyylikästä, ja sen huomaa. Siksipä muodikkaimmat vaatteet ovatkin ruotsalaisten halpaketjujen ö-luokan laatua, joiden ei tarvitsekaan kestää seuraavaan sesonkiin. Ruotsalaiset ovat omasta mielestään maailman trendikkäin kansa. Ehkä niin, mutta tyylikkyydestä heillä ei ole tietoakaan.
Kuka kehtaa enää kulkea lantiohousuissa, jotka jokin aika sitten olivat muotitietoisen pakollinen valinta? Ei kukaan, sillä nyt onkin muotia haaremihousut eli paskahousut, kuten 80-luvulla suorasukaisesti sanoimme. Pissaliisat luulevat, että tämä on nyt uusinta uutta, mutta me vanhemmat ja viisaammat muistamme pilkallisesti tuhahtaen sen ajan, jolloin nämä tosiaan olivat uusi mutta onneksi lyhytaikainen ilmiö. Niin no, onhan tässä toki jotain uuttakin: paskahousut ovat nykyään, jos mahdollista, vielä rumempia kuin silloin, koska nyt ne ovat lahkeista tiukat ja vajaamittaiset. Muita erittäin epäesteettisiä ja epäkäytännöllisiä muotijuttuja ovat tällä hetkellä hehtaarin kokoiset silmälasit, järjettömät olkatoppaukset, legginsit aina vain sekä mustat, tiukat kiiltävät hiihtohousut/jumppatrikoot, jotka näyttävät todella idioottimaisilta etenkin niiden ladon oven kokoisten hartioiden kanssa. Pahinta on ehdottomasti, jos tällaiset legginsit on vetänyt jalkaan persjalkainen ns. kypsään ikään ehtinyt. Läski nelikymppinen leopardilegginseissä - hahhah!
Tähän pissismäiseen muotivouhotukseen kuuluu myös mallien yletön ihailu. Kaikki bimbot keskinkertaiset teinipimut unelmoivat mallin työstä ja viljelevät puheessaan termiä huippumalli. Mikä vitun huippumalli on esimerkiksi Anttilan kuvastossa tai jossain banaalissa tv-mainoksessa keekoilija? Maailmassa on kerralla ihan järjetön lauma malleja, ja niistä alle 10 on kerrallaan ns. huippumalleja, jotka ansaitsevat helvetisti tepastelemalla kalliiden muotitalojen näytöksissä. Huippumalliksi taas pääsee, jos on tavallista laihempi ja hapannaamaisempi (ja antaa pillua oikeille tyypeille Milanossa ja Pariisissa), ei toki tarvitse olla huippuälykäs tai muuta sellaista. Etuliite huippu on kyllä kokenut suomen kielessä aikamoisen inflaation tässä yhteydessä. Vertailun vuoksi, kuinka usein olette kuulleet puhuttavan huippulääkäristä, huippupoliisista tai huippuopettajasta? Joo, emme koskaan. Ehkäpä mallien "huiputtamiseen" on syynä ammatin erittäin matala arvostus, joka onkin ihan ymmärrettävää.
Eräs mallitoimistolle työskentelevä valokuvaaja ja stylisti sanoivat minulle kuin yhdestä suusta, että mallin työ on paskahommaa, jota he eivät kuuna päivänä haluaisi tehdä kuin korkeintaan muutaman keikan kokemuksen vuoksi. Menkää siis pimut kiltisti opiskelemaan, että saatte joskus kunnon ammatin.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Aamu on perseestä
On useita vanhoja sanontoja, joissa ei ole mitään järkeä. Esimerkiksi ’Aikainen lintu madon nappaa’ ja ’Aamuhetki kullan kallis’. Kyllä maailmassa niin paljon matoja on, että jokaiselle linnulle riittää, oli aikainen tai ei.
Sanonta, jonka mukaan aamuhetki olisi erityisen arvokas, on auttamattomasti vanhentunut. Entisaikaan, kun ihminen eli päivänvalon armoilla eikä ollut kummoista keinotekoista valaistusta, oli jotenkuten ymmärrettävää nousta varhain ja mennä varhain nukkumaan, että ylipäänsä näki jotain ryijyä kutoa tai landehommia siellä pirtissä askarrella. Jossain päiväntasaajan seutuvilla, missä päivä ja yö ovat aina yhtä pitkät, tällaisen voi ehkä jotenkin ymmärtää. Mutta entäs täällä pohjoisessa hornan kuusessa, jossa kesällä pitäisi muka nukkua valoisassa ja talvella ahkeroida, vaikka koko päivän on pimeää kuin persereiässä?
Perinteet ovat joskus ihan kivoja, mutta ne kannattaa ilman muuta hylätä, jos vihdoin hoksataan, ettei niissä ole järkeä. Kai jotkut tylsät tavikset ovat sitä mieltä, että aamulla muka saa aikaan enemmän ynnä muuta skeidaa, mutta tarvitseeko koko maan silti toimia sen mukaan? Minkä helvetin takia koulut alkavat jopa ala-asteella klo 8 eli keskellä yötä? Kyllä silloin on vielä yö, kun ulkona kerran on pimeää.Yleisesti esitetty vastaus on, jotta kersojen vanhemmat saavat vietyä nuoremmat räkänokat tarhaan ja ehtivät itse töihin. Tätä ei kyllä einsteinikaan ymmärrä – miten niin, ehtivät? Pakkoko sinne kuppaiseen toimistoon tai kauppaan on mennä juuri kahdeksaksi?
Jos jollakulla on vapaapäivä, mitä perkelettä se kauppaan lähtee keskellä yötä? Pysyisi vain kotona. Riittää hyvin, jos kauppaa aukeaa vaikka klo 12, kuten sunnuntaisin. On myös turhaa, että jokin kurssi alkaa vaikkapa klo 9. Siihen aikaan ei ajatus kulje eivätkä silmät pysy auki, joten on yhtä tyhjän kanssa ylipäänsä vaivautua paikalle. En lähde koskaan mihinkään ennen klo 12:ta, ellei ole pakko esim. koska työnantaja vaatii. (Onpas muuten vitun banaalinen syy.)
Kun Suomen juntit niin kovasti yrittävät olla eurooppalaisia, tässä olisi yksi kuntoon laitettava asia. Yleistä vuorokausirytmiä on siirrettävä myöhemmäksi paitsi terveen järjen myös eurooppalaisuuden nimissä.
Luovat ihmiset nukkuvat pitkään ja valvovat myöhään sekä suhtautuvat nuivasti pakkotahtiseen ajankäyttöön ja siitä nipottamiseen. Tämän on historia osoittanut. Luova ihminen on aamulla vihainen ja väsynyt – täysin oikeutetusti, sillä aamut ovat nukkumista varten. Aamuvirkut ihmiset ovat perseestä.
Sanonta, jonka mukaan aamuhetki olisi erityisen arvokas, on auttamattomasti vanhentunut. Entisaikaan, kun ihminen eli päivänvalon armoilla eikä ollut kummoista keinotekoista valaistusta, oli jotenkuten ymmärrettävää nousta varhain ja mennä varhain nukkumaan, että ylipäänsä näki jotain ryijyä kutoa tai landehommia siellä pirtissä askarrella. Jossain päiväntasaajan seutuvilla, missä päivä ja yö ovat aina yhtä pitkät, tällaisen voi ehkä jotenkin ymmärtää. Mutta entäs täällä pohjoisessa hornan kuusessa, jossa kesällä pitäisi muka nukkua valoisassa ja talvella ahkeroida, vaikka koko päivän on pimeää kuin persereiässä?
Perinteet ovat joskus ihan kivoja, mutta ne kannattaa ilman muuta hylätä, jos vihdoin hoksataan, ettei niissä ole järkeä. Kai jotkut tylsät tavikset ovat sitä mieltä, että aamulla muka saa aikaan enemmän ynnä muuta skeidaa, mutta tarvitseeko koko maan silti toimia sen mukaan? Minkä helvetin takia koulut alkavat jopa ala-asteella klo 8 eli keskellä yötä? Kyllä silloin on vielä yö, kun ulkona kerran on pimeää.Yleisesti esitetty vastaus on, jotta kersojen vanhemmat saavat vietyä nuoremmat räkänokat tarhaan ja ehtivät itse töihin. Tätä ei kyllä einsteinikaan ymmärrä – miten niin, ehtivät? Pakkoko sinne kuppaiseen toimistoon tai kauppaan on mennä juuri kahdeksaksi?
Jos jollakulla on vapaapäivä, mitä perkelettä se kauppaan lähtee keskellä yötä? Pysyisi vain kotona. Riittää hyvin, jos kauppaa aukeaa vaikka klo 12, kuten sunnuntaisin. On myös turhaa, että jokin kurssi alkaa vaikkapa klo 9. Siihen aikaan ei ajatus kulje eivätkä silmät pysy auki, joten on yhtä tyhjän kanssa ylipäänsä vaivautua paikalle. En lähde koskaan mihinkään ennen klo 12:ta, ellei ole pakko esim. koska työnantaja vaatii. (Onpas muuten vitun banaalinen syy.)
Kun Suomen juntit niin kovasti yrittävät olla eurooppalaisia, tässä olisi yksi kuntoon laitettava asia. Yleistä vuorokausirytmiä on siirrettävä myöhemmäksi paitsi terveen järjen myös eurooppalaisuuden nimissä.
Luovat ihmiset nukkuvat pitkään ja valvovat myöhään sekä suhtautuvat nuivasti pakkotahtiseen ajankäyttöön ja siitä nipottamiseen. Tämän on historia osoittanut. Luova ihminen on aamulla vihainen ja väsynyt – täysin oikeutetusti, sillä aamut ovat nukkumista varten. Aamuvirkut ihmiset ovat perseestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
